Myyminen käsitetään sarjakuvan alalla ja muutenkin Suomessa siten että melko passiivisesti tehdään nettisivuilla tai sarjakuvamessuilla tiedettäväksi että olisi tarjolla tuote tai tuotteita. Jos myytävä tuote yllättäen kiinnostaa jotakuta, hänen rahansa otetaan vastaan ja myynnin ihme tapahtuu.
Tämä ei kuitenkaan omassa mielessäni vastaa myydä-sanan merkitystä. Kyse on rahastamisesta. Otetaan lähes vastentahtoisesti vastaan rahat tuotteesta jonka suhteen asiakas on jo omatoimisesti tehnyt ostopäätöksen. Myyminen sitä vastoin kaikkein puhtaimmillaan on sitä että myyntihenkilö onnistuu vakuuttamaan asiakkaan siitä että vaikkei hän asiaa aiemmin tiennyt, hän itseasiassa myyntipuheet kuultuaan haluaa tarjotun tuotteen ja ilolla luopuu rahoistaan. Myyminen on siis sitä että saadaan joku henkilö muuttamaan kielteinen asenteensa myönteiseksi ja luodaan asiakkaan sisällä tarve josta tämä ei ole aiemmin ollut tietoinen.
Valitettavasti on kuitenkin niin että yllä kirjoitetusta filosofeerauksesta huolimatta, Kreegah Bundolon leivissä on vain rahastajia. Niitä sarjakuvafestivaaleilta tuttuja asiakkaan läsnä ollessa nolosti maahan tuijottavia hiljaisia miehiä jonka myyntikyvyt riittävät rahan vastaanottamiseen ja vaihtorahan laskemiseen. Hampaita kiristellen kirjoitetaan kuitti pyydettäessä.
Vastaansanomaton fakta kuitenkin on että Kreegah Bundolon kustantamat kirjat ja nettikaupassa tarjolla olevat muiden kustantamojen sarjakuvat ovat parasta mitä maailmasta löytyy. Kuinka saada potentiaaliset asiakkaat, kirjakauppojen sisäänostajat ja kaikki kansa siitä tietoiseksi? Tarvitaan myyntihenkilö!
Oletko sellainen?
Ansioiksi katsotaan: Halu olla ihmisten kanssa tekemisissä, ulospäinsuuntautuneisuus. Ei pelkää tai ota henkilökohtaisesti kielteistä vastausta sillä sitä on runsain mitoin luvassa. Haluaa kiertää festivaaleilla ja messuilla myymässä kirjoja. On halukas (rasittavuuteen asti) soittelemaan kirjakauppojen sisäänostajille ja käymään kaupoissa ja kirjastoissa esittelemässä hankinnoista vastaaville kirjoja. Pitää hyvät suhteet muihin kustantamoihin ja alan toimijoihin. Ymmärrys kirjakauppojen ja myynnin systeemeistä katsotaan etenkin eduksi. Markkinoi tuotteita mm. sosiaalisissa medioissa ja osaa hypetyksen jalon taidon.
Nämä taidot tai edes osan niistä omaava ottakoon yhteyttä, lisätietoa luvassa: kreegahbundolo(at)gmail.com
Kuukausi palkkaa meillä ei valitettavasti ole maksaa, provisiopalkkio sitä vastoin maksetaan ettei tarvitse vapaaehtoistyötä sentään tehdä (vaikka hyvän asian puolestahan tässä toki taistellaan alati typertyvän ja kaupallistuvan maailman tuulimyllyjä vastaan).
Tuesday, October 25, 2011
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment