Thursday, April 26, 2007

Puupäähattu Marko Turuselle

Helsingin sanomat uutisoi tuoreeltaan.

Matkustin kustantajan ominaisuudessa lymyämään varjoihin ja nauttimaan tarjoilusta. Hatutustilaisuudessa tarjottu kakku oli kermaisaa ja sitä oli riittävästi. Vadelmatäyte maistui liivatekäsittelystä huolimatta (tai sen ansiosta) tuoreelta. Kirpeiden marjojen ja pehmeän kermapäällysteen yhdistelmä oli makuhermoille juhlaa. Santsasin sekä kakkua että kahvia. Kritiikkiä on kuitenkin esitettävä epämieluisista kahvitteluolosuhteista. Meluisassa tilassa oli hankala tasapainotella polvien päällä isohkoa lautasellista marjakakkua ja kupillista kahvia. Pöytä olisi ollut aterioinnille eduksi. Kaiken toiminnan dokumentoineet valokuvaajat olivat myös esteenä täysin estottomalle lusikoinnile. Kakun ohella tilaisuudessa oli myös sarjakuva-alan henkilöitä ja median edustajia.

Sinänsä mielenkiintoista että maamme tärkein sarjakuva-alan palkinto meni (ansaitusti) tekijälle jonka teoksia on tähän asti voinut ostaa Suomessa alle kymmenestä eri liikkeestä. Asiaan tulee toivottavasti muutos mediahuomion ansiosta.

No comments: