BUNDOLOGI: April 2008

Keskustelufoorumilla ja mm. Suomen kuvalehden toimittajan, Jyrki Jantusen blogin kommenteissa suomalaisia pienkustantajia syytetään siitä, että ollaan omien näkemysten ja sarjakuvamaun suhteen jumissa hyvin yksiulotteisessa käsityksessä sarjakuvasta. Että taidesarjakuvan kustantajat ovat kiinnostuneita ainoastaan kokeilevasta sarjakuvasta eikä mistään muusta. Kaikkien kukkien ei anneta kukkia vaan ollaan sotapolulla aivotonta viihdettä vastaan ja suomalaisen sarjakuvan kenttä on muka pirtsaloitunut toisiaan vastaan kyräileviin kuppikuntiin, jotka tulivat esille viimeistään nyt kun Kiroileva siili voitti Sarjakuva-Finlandian viikonloppuna.

Tämä ei pidä paikkaansa.

Vettä myllyyn ovat heittäneet Helsingin Sanomien kulttuurisivuille sarjakuvapalkinnosta reportaasisarjakuvan tehneet Esa Mäkinen ja Ville Ranta, jotka olivat kaivaneet Daadan blogin kommenteista Marko Turusen sivulauseen, joka asiayhteydestä irrotettuna kuvasti enemmän mainitun sarjan tekijöiden mielipiteitä kuin vastasi millään tavalla Turusen sanomisia. Sarjassa annetaan ymmärtää että Turusta on haastateltu asian tiimoilta Tampere kuplii-tapahtumassa, mikä ei ole totta. Nyt Mäkisen ja Rannan vääristelyn ansiosta sanallista suoliston tuotosta sataa Marko Turusen niskaan ja ihan syyttä.

Oma käsitykseni on, että taide kaikessa epämääräisyydessään on sitä että tekijä yrittää kommunikoida jotakin mikä on hänen sisällään. Viihde sitävastoin on tavallaan ihan sama asia sillä poikkeuksella että tekijä yrittää kommunikoida jotain mitä yleisö haluaa lukea. Jos taiteilijan viesti koskettaa ja jos viihdesarjakuva viihdyttää niin silloin se toteuttaa syvimmän tarkoituksensa ja on (mielestäni) hyvää sarjakuvaa. Suurin osa yleisesti tunnustetuista sarjakuvan klassikoista asettuu mainitulla akselilla jonnekin puolivälin tuntumaan, luulen.

Myönnän että minulla ON ennakkoasenne sellaista sarjakuvaa kohtaan, jonka olemassaolon ainoa tarkoitus on viihdyttäminen, koska viihde syntyy lukijoiden ehdoilla ja kansan syvät rivit ovat aina ja poikkeuksetta väärässä. Jotta voisi olla mieliksi mahdollisimman suurelle määrälle ihmisiä, on kerrottava asioita, jotka lukija jo tietää ja hyväksyy eli on tehtävä juttuja, jotka eivät tarkoita mitään. Luojan kiitos harva viihdesarjakuva kuitenkaan on mustavalkoisesti pelkkää keskivertolukijan tarpeiden tyydytystä ja tekijän persoona pyrkii näkyviin hienovaraisina vivahteina ja painotuksina.

Voin omasta puolestani kertoa (ja oletan että Daadan puuhamies, virheellisesti elitistiksi leimattu Marko Turunen on kanssani samoilla linjoilla) ennakkoasenteestani huolimatta lukevani monenlaisia sarjakuvia ja viihtyväni ylläkirjoitetusta huolimatta juuri kaupallisiin tarkoituksiin luotujen, ammattitaidolla tehtyjen sarjojen parissa kuten vaikka Jack Kirbyn supersankarisarjat, Alfredo Alcalan tussaamat 70-luvun Conanit sekä lännensarja Ken Parker. Hyvin tehtyä viihdesarjakuvaa on ilo lukea.

Olen mainittuja sarjoja yrittänyt julkaista suomeksi ja tiedän että esimerkiksi Daadan listoilla on kummitellut vuosien varrella lukuisia vastaavia julkaisuja, mutta huomannut moiset pyrkimykset toivottomiksi. Minulta on Kreegah Bundolon kymmenvuotisen taipaleen aikana napattu nenän edestä kymmeniä viihteeksi määriteltäviä sarjoja. Olen ollut mukana tarjouskilpailuissa ja hävinnyt ne tai vaihtoehtoisesti ei ole varallisuus riittänyt vaadittuihin etumaksuihin. Siksipä olen päätynyt julkaisemaan sellaisia, mielestäni olennaisia sarjakuvia, joissa isommat kustantamot eivät näe kaupallista potentiaalia.

Samalla ajatuksella olen kehittänyt Kreegah Bundolon nettikauppaa. Sen valikoima saattaa pikaisella vilkaisulla vaikuttaa elitistiseltä, mutta näin ei ole kuitenkaan asia. Mielestäni minun ei ole tarpeellista pitää tarjolla kaikkia saatavilla olevia julkaisuja, joista useimmat voi hankkia mistä tahansa kirjakaupasta, vaan keskityn kustannustoimintani tavoin paikkailemaan muiden valikoimiin jääneitä aukkoja. Sen myönnän että toimin puhtaasti oman makuni mukaan, mutta elitismistä tai ylimielisyydestä älkäätten minua syyttäkö.