Nyt kun minulla on oma kirjakerho, muistin että olen edesmenneeseen Propaganda-arkistooni kirjoittanut aiheesta tekstin nimeltä
Ero tulee
Olen ollut vaimoni tukena näinä vaikeina aikoina. Hän on näet yrittänyt erota Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta.
Vaimo oli ennen tutustumistamme liittynyt kirjakerhoon saadakseen ilmaiset Marimekon lakanat perheelleen. Puoli vuosikymmentä hän on kerran kuussa soittanut palvelunumeroon ja perunut Kuukauden kirjan joka on poikkeuksetta ollut joko tarpeeton tietokirja tai keskinkertainen akkain lukemisto. Silloin tällöin on peruutus unohtunut ja muistona näistä hajamielisyyden hetkistä kirjahyllyssämme seisoo kirjoja joita emme halua lukea eikä niitä sukulaisetkaan huoli vaikka ilmaiseksi tarjotaan. Paperinkeräyspiste ei ole vaihtoehto.
Oletan että Suuri suomalainen kirjakerho menestyy juuri näiden muistikatkosten ansiosta. Lehti-ilmoituksilla ja postimyyntikuvastoilla houkutellaan seniilejä vanhuksia liittymään ja käsiä yhteen hieroen odotetaan kuukausia joina peruutuspuhelu vanhainkodin yleisöpuhelimesta jää tulematta. Isoäitini oli vastaavassa nalkissa Valittujen palojen tilaajana eikä saanut tilausta loppumaan kuin erkanemalla tästä elämästä.
Tällaisten kerhojen juju on siinä että tarjotaan liittymislahjoina puoli-ilmaisia asioita ja lahjoja ja tehdään eroaminen vaikeaksi.
"Valitse tästä viisi kirjaa euron kappale. Säästät heti jopa 130 euroa". "Tuo ystäväsi Suureen Suomalaiseen Kirjakerhoon ja saat kodin remontteihin 79 euron arvoisen työpenkin ja työkalusetin." Jne.
Mutta potentiaalisille jäsenille ei kerrota (ainakaan selvästi) kuinka hankalaa on joka kuukausi tyrkytettävien roskakirjojen ehtymättömän virran seisauttaminen. Jotta kerhosta voisi erota, on ostettava tietty määrä täysihintaisia kirjoja. Jokaisesta kirjasta saa pisteen ja viidellä pisteellä voi erota kerhosta veloituksetta. Pisteiden kerääminen on hankalaa koska Suurella Suomalaisella Kirjakerholla ei ole tarjota lukemista muille kuin roskaromaanien ja keittokirjojen kuluttajille. Suurin osa kirjoista on samoja jotka ovat jo muissa kirjakaupoissa päätyneet alennusmyynteihin. Lyhyesti sanottuna, valikoima on huono mutta kallis.
Vaihtoehtona on maksaa liittymislahjoina saaduista (ja ajat sitten antikvariaattiin kannetuista) kirjoista täysi hinta. Tuosta hinnasta voi vähentää ne kirjat (tai pisteet) jotka on kerhosta tilannut täyteen hintaan. Sitä nimellistä rahasummaa jonka on liittymisen yhteydessä saamistaan kirjoista maksanut, ei kuitenkaan hyvitetä mitenkään.
Vaimoni tapauksessa maksettavaksi jäi 50 euroa. Vaihtoehtoisesti voisi hankkia kaksi pistettä saadakseen eroamispisteet täyteen. Tuumasimme että jälkimmäinen tulisi huokeammaksi ja kirjat voisi myydä divariin jos ei löytyisi itselle mitään mielekästä. Suuren Suomalaisen Kirjakerhon nettisivuilta löytyi sopivasti kaksi ensimmäistä Muumipeikko-albumia. Tilaamalla ne saisi kaksi mainiota painotuotetta lahjoiksi tutuille ja säästäisi eroamiskuluissa puolet.
Vaimo soitti optimistisena tilaajapalveluun mutta sai kuulla että kertyttääkseen pistesaldoa kirjojen tulisi olla täysihintaisia, mitä Muumipeikot eivät heidän mukaansa ole vaikkei asiaa tuotteiden yhteydessä mainitakaan. Se siitä juonesta. Saimme kuitenkin ilmaisen neuvon: Tuotenumeron lopussa on ykkönen jos kirja on täysihintainen.
Kerrankin olin iloinen Kirjakerhon suppeasta valikoimasta. Se oli nimittäin joutuisasti tutkittu kokonaisuudessaan. Halvimpien tuotteiden joukosta löytyi Terry Mooren keskinkertainen Muukalaisia paratiisissa (6.70) ja tuotenumeron lopussa seisoi suoraselkäinen ykkönen. Hallelujaa! Tilasimme Muukalaisia kaksin kappalein ja nyt odotamme eropapereita.
Toivottavasti ne tällä kertaa tulevat, sillä en tiedä kuinka kauan tätä painajaista enää kestämme!
-Trondheim, Lewis: A.L.I.E.E.N.
